Kun omaa ei ole, mutta kuitenkin melkein

Ylläpito- tai leasinghevonen, millä nimellä sitä nyt halutaan kutsua, on monelle hieno mahdollisuus kokea oman hevosen ilot ja surut, riippumatta siitä, olisiko juuri sillä hetkellä varaa ostaa sitä omaa. Mitään ilmaista lystiä ylläpitohevonenkaan tietysti ei ole, mutta alkuun pääsee kuitenkin pienemmällä pääomalla.

Mistä niitä ylläpitohevosia sitten löytyy? Mulla itsellä on käynyt hevosten kanssa kyllä aivan käsittämättömän hyvä tuuri. Osa on tullut elämään yhteisen tutun kautta, yksi HT.netin ilmoituksen kautta ja viimeisin löytyi Ratsut.fi sivustolta. Laitoin itse myös ilmoituksen moneen Facebookin halutaan vuokralle / ylläpitoon - ryhmään. Näiden osalta en ihan ole vakuuttunut, että kysyntä ja tarjonta kohtaa. Veikkaan, että paljon on myös hevosia ns. hiljaisessa markkinoinnissa, ja pitääkin itse vain olla aktiivinen moneen suuntaan, niin asioilla on jostain kumman syytä tapana järjestyä.

Itsellä on vain hyviä kokemuksia ylläpidosta. Joskus hevoset on olleet enemmän vuokrausperiaatteella muutama päivä viikosta aina koko hevosen ylläpitoon. Yhteistä näille kaikille on kuitenkin se, että hevosesta pidetään huolta kuin omasta. Ja kaikkien hevosten omistajien kanssa edelleen ollaan kavereita, jotein ihan mönkään ei ole asiat menneet ;)

Kun hevosta vuokraa muutamia päiviä viikosta, mennään yleisesti sen mukaan mitä hevosen omistaja toivoo ja haluaa. Tämä kannattaa sisäistää heti, niin yhteiselo on helppoa. Yhteisesti pitää pystyä sopimaan, mitä hevosella saa tehdä ja mitä ei. Ja näistä on pidettävä kiinni. Ja tärkeintä on se, että mitä sovitaan, se tehdään.

Lemmin Lintu - Blondi

Lemmin Lintu - Blondi

Tällaisia päivä vuokraamissuhteita mulla on ollut suokki Blondi sekä puokit Ressu ja Lulu. Blondin ja Lulun kanssa pääsin jopa kilpailemaan. Kaikkien hevosten kanssa pääsin itsenäisen ratsastuksen lisäksi valmentautumaan sekä esteillä että koulussa. Tietyllä tavalla win-win tilanteet kaikille osapuolille. Ei voi kuin olla kiitollinen hevosten ihanille omistajille, jotka ovat omia kullannuppujaan vuokranneet. 

Lulu Forever - ensimmäinen sinivalkoinen ruusuke!

Lulu Forever - Horse Show Amateur Tourilla 2013

Ypäjältä kotiin palattuani mukanani tuli myös tamma Paloma. Paloma oli jo vähän iäkkäämpi hevonen, mutta super luonteinen ja kaunis kuin mikä. Neljän kuukauden yhteiselon jälkeen jouduin nostamaan käteni pystyyn, että nyt ei tekeminen ole sitä, mitä ylläpidolta haluan ja hevonen palasi takaisin. Paloman kanssa paljon työskenneltiin maastakäsin ja maastossa, mutta valmentautumaan asti ei päästy.

Paloma - kaunis kuin karkki

Tällä hetkellä minulla on ylläpidossa 11-v tamma Anne II. Tällainen kokonaisvaltainen ylläpito tuntuu juuri nyt todella hyvälle ratkaisulle, kun pankkitilin saldo ei todellakaan antanut myöden oman hevosen ostoon, mutta silti halusin jotain enemmäin kuin mitä perinteisessä ratsastuskoulussa saa.

Anne löytyi siis ratsut.fi myynti-ilmoituksen kautta, jossa viimeisenä lauseena oli, että myös ylläpito mahdollista. Ja koska hevonen sijaitsi Kirkkonummella, päätin ottaa omistajaan yhteyttä. Reilu kuukausi siitä, ja ihan kuin olisi oma hevonen!

Kävin Annea koeratsastamassa kaksi kertaa ennen lopullista päätöstä. Itselläni on vahvistunut hyvin vahvaksi se, mitä omaan takapuoleen tuntuu ensimmäisellä ratsastus kerralla. Tämä pätee oikeastaan hevoseen kuin hevoseen. Joidenkin kanssa vaan synkkaa paremmin kuin toisten. Kaikkia hevosia pitää pystyä ratsastamaan, mutta kun etsitään sitä "omaa" pitää fiiliksen olla juurikin kohdillaan. Sinnepäin tunne ei riitä, ja silloin on jatkettava etsimistä.

Mutta Annen osalta siis tuntui hyvinkin kotoisalta jo ensimmäisellä kerralla. Omistajan kanssa hevosen ylläpidosta on tehty kirjallinen sopimus ja asioista muutenkin puhuttu avoimesti, koska entuudestaan ei tuttuja oltu. Helmikuun alusta lähtien sitten olen kaikesta Anneen liittyvistä asioista päättänyt. Ja hymyssä suin lähden tallille ja sieltä palaan. Välillä täytyy oikein nipistää itseä, että onko tämä nyt oikeasti totta. Minulla on nyt "oma" hevonen ja pääsen tekemään sillä vaikka ja mitä.

Jos ylläpitohevosta tai sitten sitä omaa hevosta miettii, tärkeintä on kyllä miettiä niitä kustannuksia, jotka pitää pystyä hoitamaan ja myös se ajallinen puoli. Ylläpitohevosen kanssa ei enää riitä, että tallilla käy 2-3 kertaa, vaan tallilla on käytävä melkeimpä joka päivä.

Itse olen jonkinlainen excel-addikti ja pidän omista ja nyt hevosen kustannuksista kuukausitasolla kirjaa tuloista ja menoista. Varsinkin meno-puoli kiinnostaa, jotta pysyisi käsitys siitä, mitä hevosen ylläpitäminen kaikkine kuluineen maksaa. Ja maksaahan se.

Hevonen asuu Kirkkonummella Hästbackan tallilla täysihoidossa ja tallilla pääsen myös valmentautumaan säännöllisesti niin koulu- ja estepuolella. Tallilla kun valmentaudutaan ja kilpaillaan aktiivisesti, joten kilpailemisen makuun päästiin jo muutaman viikon tuntemisen jälkeen.

Tästä on hyvä jatkaa ja kuinka ihanaa on tehdä suunnitelmia viikko liikutuksen, tavoitteellisemman valmentautumisen, kilpailujen, ruokinnan ja VARUSTEIDEN suhteen. Sekä opetella tuntemaan hevosta päivä päivältä paremmin. Hevosen täyttämä arki on ihanaa!! <3

Anne II - ensimmäiset kisat 3 viikon tuttavuuden jälkeen.

Loppu häämöttää

Sanonta siitä, että aika rientää pitää nyt todellakin paikkaansa. Olo on kuin vasta viime viikolla olisi koulu alkanut ja pian siitä oikeasti on jo kaksi vuotta. Ihan käsittämätöntä. Mutta kai se on niin, että kun on mukavaa, ei mikään tekeminen tunnu pakkopullalta, niin se aika vain rientää.

Melkeimpä kaksi vuotta sitten aloitin myös blogin kirjoituksen, ja tarkoituksena oli kirjoittaa aktiivisesti omista fiiliksistä ja opiskelusta Ypäjällä. No, kirjoittaminen ei ihan niin helppoa ollutkaan ja en ole osanut tekemisiä pukea järkevään tekstimuotoon. Ja päätin, että mitään stressiä kirjoittamisesta en ota. Muutenkin koko opiskelun yhtenä tarkoituksena oli päästä kiireen tunteesta ja stressistä eroon. Työelämän oravanpyörä kun oli nielaissut sielun kokonaan ja opintovapaa antoi mahdollisuuden siitä irrottautumiselle.

Mutta mitä sitten jatkossa? Koulua on nyt jäljellä 7 viikkoa, jotka pitää sisällään tallitöitä, muutamia teoria-aineita, ratsastusta ja viimeiset ammattiosaamisen näytöt. Sen jälkeen onkin sitten hurjalta tuntuva paluu takaisin normaaliin elämään.

Viimeisten viikkojen aikana meillä on kaksi ratsastettavaa hevosta. Opetusmestari a-hevonen sekä nuorempi remontti. Itselläni vaihtui vielä a-hevonen eli vanhempi opetusmestari ja sain ratsastettavakseni ruunan nimeltä Vopros. Vopros tekee osittain töitä myös ratsastuskoulussa, joten ihan pelkästään omaan käyttöön en hevosta saanut. Remonttihevoseksi sain 4-vuotiaan oriin Ypäjä Immosen. Immonen on jo entuudestaan tuttu, jolla olen muutaman viikon jo ratsastanut.

Vopros ja ensimmäinen estenäyttö takana.

Muutamia teoriaopintojakin pitää vielä suorittaa ja tämä blogipostaus on osittain yksi niistä. Pitää kertoa siitä, mitä on opiskeluaikana Hevosopistolla opittu. Mitä haluaisin oppia seuraavaksi? Ja myös klassinen kysymys siitä, missä toivon olevan ammatillisesti viiden vuoden kuluttua.

Omat motiivini opiskelun suhteen saattaa olla jossain määrin vähän erilaiset, kuin suoraan peruskoulusta tai lukiosta tulleilla. Mutta oikeasti kouluun tultaessani ajatus oli se, että haluan nähdä josko hevosala voisi jotain minulle tarjota. Entinen työelämä ahdisti liikaa. Mutta mitä tapahtui kahden vuoden aikana.

Olen tutustunut mahtaviin ihmisiin ja saanut kokea sellaista arkea, mistä muut saa olla oikeasti kateellista. Valmiiksi aikataulutettua ohjelmaa, 3 x päivässä valmista ruokaa ja päivät pitkät on saanut vain puhua hevosista ja olla hevosten kanssa. Eli juurikin sitä mitä halusin, MUTTA... Onko siitä kuitenkaan työksi.

Opintojen parasta antia ehdottomasti on työharjoittelu, jonka päätin jo hyvin varhaisessa vaiheessa tehdä ulkomailla. Ja mikä onnenpotku, kun pääsin harjoitteluun Sveitsiin Maiju Mallatille. Pääsin aitiopaikalta näkemään todellista intohimoa ja heittäytymistä hevosmaailmaan. Työharjoitelun aikana minulle selvisi, että on paloa tehdä asioita ja on PALOA TEHDÄ ASIOITA. Itse taidan sittenkin kuulua tuohon ensimmäiseen kategoriaan. Kuitenkin sillä erikoismaininnalla, että hevoset on edelleen äärimmäisen tärkeitä elämässäni ja en voisi kuvitella jättäväni tätä koskaan. Mutta olisiko tämä sittenkin kuitenkin vain laadukasta harrastamista, eikä ammattimaista toimintaa. Niinpä, tätä on kuulkaa pohdittu ja paljon. Lainanlyhennykset ja voi leivän päälle ei hevosalalta kovin helpolla irtoa. Ja koska en vieläkään voittanut Eurojackpotista 38 miljoonaa, saa Sitqu tallin perustaminen vielä odottaa lottovoittoa tai sitä rikasta aviomiestä.

Eli paluu toimistohommiin odottaa opintovapaan jälkeen marraskuussa. Uskon kuitenkin, että koulu ja hevosmaailma on tuonut paljon sellaisia oppeja "työkalupakkiini", joita pystyy hyödyntämään jatkossakin. Kahden vuoden aikana olen oppinut elämään aikataulujen mukaan, elämään hetkessä koska kaikki muuttuu kuitenkin, opettelemaan pitkäpinnaisuutta ja johdonmukaisia toimintatapoja sekä suunnitelmallisuutta. Kaikki nämä on hyviä asioita Ypäjän hevoskupla-elämän ulkopuolellakin.

Tässä vaiheessa elämää, kun pian voi alkaa ahdistumaan 40-vuoden ikäkriisistä, on todella vaikea sano missä sitä on viiden vuoden kuluttua. Viisi vuotta menee niin nopeasti, että sitä ei huomaakkaan. Ehkä minulla on silloin se Sitqu talli tai oma hevonen tai vedän ratsastussafareja Keniassa tai sitten vain edelleen asun Kirkkonummella, käyn pankissa töissä ja ratsastan ratsastuskoulussa. Kaikki vaihtoehdot on hyviä, jos se on sitä mitä haluaa tehdä.  

Remonttia, remonttia :)

Niin, nyt ei mitään kotiin liittyvästä remontista ole kyse, vaan nuorista sisäänratsastettavista hevosista. Opinnot Ypäjällä on siinä mallissa, että nyt tehdään suuntautumisen mukaisia opintoja ja niihin meillä kuulluu nuoren hevosen sisäänratsastus muun ratsastuksen ja teoriaopintojen ohella.

Koulun puolesta meille on annettu käyttöön kaksi hevosta, joista toinen on ns. A-hevonen eli opetusmestari, jolla saa keskittyä istuntaan ja oman ratsastuksen parantamiseen. Sitten on tämä remppahevonen, joka on 3-vuotias satulaan opetettava.

Minun A-hevosena oli alkuun iso (todellinen jättiläinen) puoliverinen ruuna Quindero, jota tuttavallisemmin kutsutaan Q:ksi. Q:lla ratsastin muutaman viikon ja sitten hevonen vaihtui vähän pienempään tammaan nimeltä Bessie. Molemmat ovat mitä osaavampia ja opettavaisia omalla tavallaan. Mutta kyllähän mä vain enemmän olen tamma ihminen :) Ja hauska yhteensattuma on se, että B:llä Maiju Mallat on kisannut 2008 esteitä Breedersissä.

Q:lla maastokävelyllä

 Remonttihevoseksi olen saanut yksityisen koulusukuisen tamman. Näiden kanssa aika onkin vierähtänyt, koska molemmat hevoset tulee hoitaa päivittäin ja myös liikuttaa.

Ajattelin tähän nyt vähän kirjoittaa siitä, miten olemme aloittaneet ja edenneet remonttien kanssa yleisellä tasolla. Itselle tämä sisäänratsastus ja satulaan totuttaminen on ollut ihan uutta, sillä en ole aikaisemmin ollut _se ensimmäinen_ ihminen hevosen selässä. Kyllä vieläkin se tuntuu tosi isolle vastuulle, koska jos jotain menee vikaan, voi pieni lapsihevonen saada siitä loppuelämän trauman. Nuori hevonenhan on kuin valkoinen paperi, jossa ei vielä ole yhtään ryppyä tai tahraa ja ihminen voi niitä siihen sitten pysyvästi aiheuttaa. Toisaalta monesta suunnasta on sanottu, että ei ne hevoset ihan niin helposti rikki mene. Onneksi :)

Mutta olemme onnekseni saaneet edetä tosi rauhallisesti ja hevosten opettaminen tapahtuu kokoajan opettajan valvovan silmän alla. Näin ei myöskään pääse syntymään mitään turhia vaaratilanteita. Ja vielä *koputtaa puuta* ei kukaan meistä ole tippunut..

Työskentely alkoi ensin varusteiden sovituksella, jotta jokaiselle löytyi omat harjat, suitset, suojat ja satula. Muutamat esimmäiset päivät opiskeltiin vain suitset päässä juoksutuksen alkeita niin, että hevosen oma ihminen on juoksuttajana ympyrän keskellä ja avustaja taluttaa ympyrällä. Kun tämä ympyrä alkoi hahmottua, siirtyi avustaja "raippamieheksi" ohjaten hevosta pysymään oikealla reitillä ja tarvittaessa huolehtimaan myös eteenpäin menosta. Muutaman kerran jälkeen oikeasti kaikki hevoset tajusivat kupletin juonen ja haastetta pystyttiin lisäämään satulan muodossa. Kaikkien hevosten kanssa edetään suhteellisen samaan tahtiin, vaikka toisilla on saatettu jo käydä selässä.

Ensimmäisen viikon jälkeen olisikin sitten se hetki, että oli aika alkaa miettiä selkään nousua. Selkään nousua pohjustettiin niin, että ensin vähän heiluteltiin satulaa ja käveltiin ympyrää, roikoteltiin jalustimia ja ihan vähän nostettiin jo ihmistä hevosen kylkeä kohden. Kun ihmistä alettiin selkään nostamaan, on apujoukot enemmän kuin tarpeen. Selkäännousu harjoituksia teimme niin, että taluttajia oli molemmilla puolilla ja kolmas punttaa selkään. Selkäännousijan rooli on lähinnä olla ihmispaino ja taluttajat huolehtii siitä, että hevonen pysyy hallinnassa ja ei jännity. Rentouden säilyminen on ensiarvoisen tärkeää, koska silloin hevonen on vastaanottavainen ja pystyy oppimaan.

Ypäjä Jade

Kun selkään nousuja on tehty muutamia kertoja, jäätiin mahalleen makaamaan satulaan ja taluttajat kävelyttävät hevosta muutamia ympyröitä. Heti jos hevonen jännittyy, pysähdytään ja pyritään tilanne laukaisemaan ja jännittyneisyys purkautumaan. Hevosen huomion pitää olla kokoajan taluttajissa. Hevosta taputellaan paljon ja myös kehutaan kokoajan. Sitten kun tämä alkaa sujua, voidaan paikallaan alkaa nostaa ylävartalo niin, että tulee ymmärys siitä, että liike selässä on normaalia. Yläasennossa sitten taas muutamia kierroksia. Jos ja kun hevonen on rento, voidaan jo varovasti nousta kokonaan satulaan. Aluksi vain istutaan tai otetaan muutamia askeleita. Tätä kun on toistettu tarpeeksi, ei käveleminen sitten oikeastaan olekaan mikään ihmeellinen juttu.

Seuraava iso steppi onkin sitten ravaaminen. Sekin aloitetaan niin, että taluttajat ovat molemmilla puolilla ja ihan vain muutama askel riitää. Hevosta taas kehutaan paljon, kun ajatus edes on eteenpäin. Jossain välissä sitten toinen taluttaja jää pois ja jatketaan yhdellä taluttajalla. Harvoin sitä on näin paljon talutuksessa tullut ratsastettua, mutta se hetki kun ainokainenkin taluttaja päästää irti on vähintäänkin pelottava. Siinä sitten vaan ratsastetaan yksin 3-vuotiaalla hevosella.

Harjoituksiin on jo lisätty pysähdyksiä ja liikkeelle lähtöjä, pohkeita pidetään lähempänä kylkiä ja pyritään kulkemaan mahdollisimman lähellä uraa. Kuulostaa todella yksinkertaiselle, mutta ei se uralla kävely välttämättä ihan helppoa heti alkuun ole. Sitten on se toinen hetki, kun ravataan yksin. Voin sanoa, että omalla kohdalla se tuntui todella pelottavalle. Hallintalaitteita kun ei juurikaan ole ja noin nuoren hevosen tasapainokin on vielä vähän hakusessa. Mutta edelleen ollaan hengissä ja säästytty tippumisilta.

Hevosten koulutus vielä jatkuu kuukauden verran ja seuraavat sydämen tykytykset tulee varmasti siitä, kun aloitetaan laukkaamisen opettelu. Ja maastoonkin on vielä tarkoitus mennä.

Opiston hevosten lisäksi olen päässyt muutaman kerran toisen 3-vuotiaan hevosen selkään, suomenhevonen Ilonan Valo, kotoisammin vain Liisa Juttu <3. Liisan kanssa ollaan maastoiltu ja laukkaamista käytiin harjoittelemassa hiittiradalla. Puoliverisen ja suomenhevosen eron kyllä tuntee selkeästi, kun nuoren suokin selässä pystyy kesken ratsastuksen ottamaan valokuviakin...

ARVOSTAN!

Työharjoittelua Sveitsissä on nyt takana reilut kuukauden päivät ja monet ovat kyselleet miten siellä menee ja millaista on. No, hyvin menee ja tosi kivaa on :) Tylsimys vastaus(ko)... Pitkään olen miettinyt blogiin päivityksen kirjoittamista, mutta koska työssäoppimispaikka ei ole mikään julkinen paikka, joten blogikirjoittamisen tai ylipäätään some-kommentoimisen suhteen on tiedostettava ja ymmärrettävä oikeat rajat.

Mutta jotain silti ajattelin kirjoittaa. Ensinnäkin tuo otsikko viittaa todellakin ratsastusammattilaiseen Maiju Mallatiin, jonka luona olen työharjoittelussa Sveitsissä. En yleisesti ole hirveästi mikään fanittaja, mutta Maiju on päässyt mun fanituslistalle Madonnan ja Robbie Wiliamsin kanssa :) Eli ihan hyvään seuraan.

Maiju ja Sin Phin D'Estran kansallisissa estekisoissa, sijotuen 125 luokissa 1. ja 2. sijan.

Hevosurheilussa (to 13.11.2014) oli artikkeli Richard Whiten valmennuksesta Ypäjällä. Richardilla on täysin osuva kommentti liittyen ammattiratsastukeen "Ratsastuksen opettelua tulee tehdä riittävästi, jos haluaa maailman huipputasolle. Sitä on tehtävä jopa niin paljon, että unohtaa kaiken muun. Ei kukaan huippuratsastaja eläkään sellaista normaalia elämää, mistä ihmiset yleensä haaveilevat. Se on se uhraus mikä vaaditaan". Tota joka sana. Sitä ei ehkä ymmärräkään, kuinka paljon työtä, intohimoa ja taitoa vaatii ratsastaa kansainvälisellä tasolla ja vielä siinä samalla kouluttaa ne hevoset sille tasolle. Itse kun en ole onnistunut hevosille opettamaan muuta kuin makupalojen kerjäämistä :P

Kun on vierestä ja yhdessä päässyt työskentelemään näiden ammattilaisten kanssa, tajuaa sen, että Hevosopisto tai oikeastaan mikään koulu ei valmista suoraan siihen mitä työelämä on. Munhan se pitäisi "aikuisena" ymmärtää, mutta silti se on päässyt yllättämään. Hevoset on kaiken keskipiste ja omat tarpeet, nälkä, kylmyys tai väsymys ei paljon korissa paina. Ja kaikki tehdään tiptop!

Töitä tehdään joka päivä, eli talli ei ole milloinkaan kiinni. Työviikko työntekijöillä on 6 päiväinen ja vapaapäivä vaihtelee. Toimistotyöntekijälle 6 päiväinen työviikko on ollut vähän kova isku, mutta toisaalta oppii arvostamaan sitä yhtä vapaapäivääkin ihan eri tavalla. Yhden päivän vapaat olen tähän mennessä käyttänyt, joko tekemällä lyhyitä retkiä lähialueille tai sitten vain nauttinut kämpillä oleskelusta.

Talliin mennään aamulla puoli kahdeksan ja alkuun heti syötetään hevoset. Sitten päiväjärjestyksen mukaan hevosia tarhataan, laitetaan kävelykoneeseen tai valmiiksi ratsastukseen. Päiväruuat jaetaan puolilta päivin ja silloin alkaa myös lounastauko ihmisillä. Talliin palataan kahdelta ja hommat jatkuu aina kello kuuteen asti. Tietysti aikataulut joustaa, mikäli ohjelmassa on jotain normaalista poikkeavaa, mutta tuolla mennään noin yleisesti. Maiju itse ratsastaa noin 10 hevosta päivässä, joskus myös enemmän. On se käsittämätön tahti, arvostan. Siinä saa jo itsekin pitää kiirettä, että ehtii laittaa seuraavan hevosen kuntoon ja hoitaa edellisen huolellisesti pois.

Kun kyseessä on kilpaurheilu, käydään siis myös kilpailuissa. Aktiivisimmillaan kilpailukausi on kesällä, kun kilpaillaan ulkona, mutta talvella on omat hallikilpailusarjat kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Työharjoitteluni aikana kilpailuissa on käyty noin joka toinen viikko, joskus jopa viikoittain. Kerran pääsin itsekin mukaan kisahoitajaksi. Kilpailuihin yleensä lähtee mukaan 3 hevosta ja yksi hoitaja. Loput jäävät sitten kotiin pitämään huolta muista hevosista.

Maiju työskentelee Optimun Horses tallilla, jossa on yhteensä parikymmentä hevosta. Hevoset ovat kaikki ns. urheiluhevosia, eli mitään tavallisia tätihevosia tallissa ei ole. Kaikki hevoset ovat estehevosia, eri vaiheessa kehityskaariaan. Toisilla hypätään isoimpia 160 cm Grand Prix luokkia ja toisilla vähän pienempää. Sivusta seuranneena hyppäämistä, ei kuitenkaan puhuta mistään maahan kaivetuista puomeista ;)

Tallin tilat ovat suhteellisen uudet ja hevosilla on hyvät oltavat ja on myös työtekijöillä. Logistiikka tallissa toimii pesupaikkojen, satulahuoneen, lantalan tai vaikka sitten ruokinnan suhteen. Kun kyse on kilpahevosista, olin ajatellut, että niitä ei varmastikaan tarhata. Tämä käytäntö kuitenkin kun on hyvin yleinen Euroopassa. Mutta täälä on siis pienet tarhat, jossa hevoset pääset haistelemaan raitista ilmaa. Kaikki hevoset tarhataan, käyvät kävelytyskoneessa ja liikutuksessa joko ratsain tai juoksuttaen suunnitelmallisesti. Ratsastukseen sisältyy myös maastoilua, jota en myöskään ajatellut, että sitä täälä tehtäisiin. Mutta hevoset toimii maastossa hyvin. Se on rentoa kävelyä läheisessä metsässä mäkiä kiipeillen tai sitten vain peltojen välissä meneviä pieniä teitä seuraillen.

Ja kyllä, olen päässyt ratsastamaan. Jokaisena päivänä. Jopa useita hevosia päivässä. Tämäkin oli niitä asioita, joita etukäteen olin miettinyt, että jos nyt pari kertaa selkään pääsen työteon eli haravoinnin ja lannan luomisen keskeltä, olen tyytyväinen. Eli kaikin puolin tämänkin asian suhteen ollaan jo ylitetty kaikki mittarit. Ekana päivänä kun kävimme Maijun kanssa maastossa, ei hymystä meinannut illalla tulla loppua ollenkaan. Oli jotenkin niin utopistinen olo ja maastoilla Maiju Mallatin kanssa. Ehkä tätä ei nyt kukaan oikein ymmärrä... Viime aikoina on ollut paljon hymyä ja itsensä nipistelyä ajatuksena, onko tämä todella totta - hetkissä, kun on saanut tehdä niin paljon erilaisia asioita ja saanut olla mukana yhtenä tiimin jäsenenä oikeissa hevoshommissa ;)

Hevosethan on täysin eri kategoriasta, mihin olen itse tottunut. Urheiluhevosen ja harrastehevosen välinen ero on todella suuri ja gäppi on valtava, kun verrataan sitä ratsastuskouluhevoseen. Hevosten herkkyys, reaktionopeus, askeleet, elastisuus ym. on kaikki aivan erilaista. Ja näiden hevosten koko. Pienimmät (1 kpl) hevoset ovat ns normaaleja 165 säkäisiä ja loput on todella suuria. 175 ja siitä ylöspäin. Korkeimmat yli 180. Muutama hetki on välillä mennyt, kun on keskusteltu pään laskemista suitsitusta varten. Välillä naurattaa itseänikin, kun en yletä hevosen pepun päältä kunnolla harjaamaan...

Hevoset tarhailee ja ihmettelee kiinnostuneena ympäristöä.

Hevosten erilaisuuden tajusin sillä hetkellä, kun urheiluhevonen säikähtää jotain tai alkaa niskuroimaan, on yleensä suuntana aina ylöspäin. Ja mitä tekee vannoutunut ratsastuskouluratsastaja. Menee siihen ns. turva-asentoon eli kevyesti etukenoon, jolloin katapultti on valmis. Ja näinhän ei siis pidä tehdä. Kun tulee tälläinen tilanne, on istuttava satulassa, ajateltava eteenpäin ja käytettävä jalkaa. Nyt tiedostan tämän, mutta kroppani ei. Jos tämän oppimiseen vaaditaan se 10.000 toistoa, olen pulassa. Mutta  on nämä hienoja hevosia. Hyvin koulutettuja ja muutenkin osaavat käyttäytyä niin kuntoon laitettaessa tai sitten vaikkapa lastaustilanteissa. Kuljetusautoon vain kävellään sisälle.

Nyt kun takana on "jo" kuukausi, on tallin hevoset ja rutiinit tiedossa. Silti huomaan olevani todella paljon hitaampi kuin muut työntekijät. Itse saan laitettua esim. ratsastettavan hevosen kuntoon ja toiset ovat jo sen lisäksi laittaneet neljä hevosta kävelykoneeseen...

Mulla ei myöskään tunnetusti ole mikään hyvä hevosten nimi pää. Oma pläni hevosten opetteluun oli se, että otan kaikista hevosista kuvan karsinassa ja iltaisin voin sitten niitä opetella. Hyvä idea, mutta karsinoissa ei ole hevosten nimiä... Tasan 5 päivää meni, että muistin ja tunnistin hevoset. Tästä olen kyllä aika ylpeä.

Kaikki työtekijät asuu tallilla, joten työmatkoihin ei mene yhtään aikaa. Tämä on näppärää, koska päivisin on parin tunnin lounastauko, jolloin pääsee omaan asuntoon syömään ja vaikka päikkäreille, jos siltä tuntuu. Itse asun pienemmän tallin yläkerrassa, asunnossa jossa on makuuhuone, kylpyhuone ja keittiö. Eli kaikki mitä tarvitaan! Näkymät ikkunasta on suoraan talliin ja hevosten tarhoihin.

Näkymät oman asuntoni ikkunasta. Ei huono.

Lisää kuvia tallista ja hevosista löytyy Maijun siskontytön blogista.

Lapsihevoset Ypäjällä

Sain taas ilokseni Ypäjllle kahden ystävän hevoset muutamaksi viikoksi hoitoon. Tällä kertaa Ypäjälle suuren maailman kuvioihin tuli tutustumaan Torres 4-vuotias arabi-welsh risteytys sekä Emelie 3-v FWB (Finnish Warm Blood).

Emelie ja Torres poseeraa tarhassa.

Hevoset saapuivat Ypäjälle 5-talliin sunnuntaina 29.9. ja olin mukana auttamassa lastauksessa. Hevoset menivät käsittämättömän hienosti traileriin ja matkaan päästiin ennätysajassa. Nina ajoi hevoset turvallisesti perille, vaikkakin mulla on nykyään kortti hevosten vetämiseen, tuntui vieraiden ja varsinkin noin nuorten vetäminen lähes kauhistuttavalle. Eli olin super tyytyväinen, että Nina hevoset kuljetti :)

Kun Ypäjälle saavuttiin, mentiin suorilta talliin ja sekin tuntui olevan aluksi melko jännittävää. Torres on asunut tähän mennessä pääasiassa pihatossa, eli jo pelkästään talli ja karsinassa oleminen on uutta. Hevoset selkeästi haki toisistaan turvaa, kun kahdestaan olivat vieraaseen paikkaan matkustaneet ei muuta tuttua sitten ollutkaan. Eli niistä tuli aika nopeasti the best friends. Olin pyytänyt tallista hevosille vierekkäiset karsinat ja näin myös ne saatiin. Oli myös hyvä, että karsinat oli lähellä vesiboxia ja kaikkea sitä missä tapahtuu, jotta tottuvat hälinään ja näkevät kaikenlaista.

Illalla rauhoittumisen jälkeen pollet pääsivät pariksi tunniksi jalottelemaan tarhaan ja tutustumaan ympäristöön. Mitään sen kummempaa ei tulopäivänä tehty, antaa hevosten nyt ensin asettua.

Periaatteessahan 3-vuotiaalla hevosella voisi hyvin ratsastaa 3 kertaa viikossa, 4-vuotiaalla 4 kertaa jne, mutta ihan niin rankkaan treeniin hevoset eivät tulleet, vaan ajatuksena on käydä pari kertaa viikossa selässä ja muuten sitten touhuta joka päivä jotain hevosten kanssa.

Hevosten ratsuttamisen tulee hoitamaan ihan oikeat ratsuttajat joten meillä oli mahtava tilaisuus vain pitää hauskaa. Tavoitteeksi otettiin pesukarsinaan meno, ihmisen tilan kunnioittaminen ja rentona maastossa hengailu. Onhan tuossakin jo kolmeksi viikoksi ihan tarpeeksi haastavat tavoitteet.

Ratsastukset tehtiin pääasiassa niin, että mukaan lähti joku turvahevonen. Tämä todettiin todellakin tarpeelliseksi, koska kun olimme kahdestaan hevosten kanssa maastossa, saattoi jossain kohtaan vain usko loppua ja silloin kaviot liimautuu todella vahvasti maahan ja eteenpäin pyrkimys katoaa täysin. Silloin ollaan vaikeuksissa, koska hevoset oikeasti pelkää/jännittää ja ei ole oikein piiskaamalla niitä eteenpäin laittaa. Tai siis ainakaan minun mielestä. Rentona ja luottavaisena oppiminen onnistuu huomattavasti helpommin.

  

Mutta siis sen yhden kerran kun lähdimme maastoon ilman vetohevosta, oli alku kovinkin lupaava, kunnes tuli vastaan ravihevonen. Taisi molemmat nähdä hevosen kärryjen edessä ensimmäistä kertaa ja siihen stoppasi matka. Muuhan ei sitten auttanut kuin tulla alas satulasta ja kävellä vieressä peloittavan paikan ohi. Näin tapahtui muutaman kerran ja kun itsellä puskee hiki otsalla kävelystä ja selkään kiipeämisestä, päätettiin, että ei maastoon ilman turvapollea. Kantapään kautta oli siis tämä opittava.

Se on kyllä jännä tuo turvahevonen. Itseasiassa sen ei tarvitse edes olla hevonen, koska kerran mukana oli kävelemässä ihminen ja sekin riittää viemään pelokkaan nuoren hevosen eteenpäin. Kaipa ne hevoset ajattelee, että jos ihminen menee, ei siellä voi mitään pahaa tapahtua.

Maastoilussa aika nopeasti hevosten kestävyys kasvaa ja sen huomasi jo parin viikon jälkeen. Enää ei hevoset väsyneet samalla tavalla lenkillä ja energiaa riitti vielä tarhassa riehumiseen. Eli pystyttiin aika nopeasti lisäämään maastoihin ravia ja uusia reittejä. Ratsastuspäivän jälkeen yleensä oli kävelypäivä ja silloin käytiin tutustumassa uusiin reitteihin tai maneeseihin. Maneesien peilithän on todella pelottavia ;)

Emelie kävi myös irtohypytyksessä, joka järjestettiin opistolla. Edellisenä päivänä käytiin maneesiin tutustumassa. Todella hienosti E käyttäytyi hyppypäivänä ja hienosti myös hyppäsi. Rauhallisuudellaan ja kuuliaisuudella hurmasi kaikki paikallaolijat. Näin jälkikäteen harmittaa tosi paljon, että en vienyt Torresta myös hyppäämään, mutta tein päätöksen sen pohjalta, että T oli todella jännittynyt maneesissa. Ja irtohypytyksessä siellä ollaan vielä yksin, niin en halunut liian tiukkaan pakkaan sitä laittaa.

Päätös ehkä oli väärä, koska Torres vietiin kengityspajalle etukavioiden vuoluun. Tänne lähdettiin matkan yksin taskut täynnä porkkanoita. Kaviot piti saada vuoltua, koska etukavioon oli tullut pieni halkeama ja mitään ongelmia ei haluttu. Matkalla pajalle käytiin vähän metsässä hyppimässä maastoeste haudan yli. Hienosti meni ja ei hypätty edes mun päälle. Kengityspajalla oli vain yksi hevonen, mutta se riitti rohkaisemaan Torresta niin, että ei epäröinyt ollenkaan sisälle menoa ja jaksoi seistä pajalla esimerkillisesti. Etuset saatiin vuoltua ja pajalta käveli ylväin askelin T kohti tallia.

Suurin opetus itselleni tämän kolmen viikon aikana on ollut se, että hevoset on todella sopeutuvaisia, ne oppii rutiinit todella nopeasti ja nuorten hevosten kanssa pitää olla malttia.

Tavoitteista saavutettiin ainakin se, että maastossa on kivaa. Torres laukkasi maastossa ja päästiin muutenkin pitkiä pätkiä ravaamaan rentoa letkeää ravia. Käytiin tutustumassa vesiesteeseen ja jopa ravattin sen läpi! Miettikää 3 ja 4-vuotiailla hevosilla.

Pesupaikalle päästiin ja se ei ole enää niin pelottava. Torrekselle ei ihan vaahtokylpyä saatu tehtyä, mutta kaviot pystyy ainakin siellä pesemään. Emelie oli tässä suhteessa lungimpi ja E lähtee karva ainakin vähän puhtaampana kotiin.

     

Maastakäsin työskentely on tuonut sen tuloksen, että hevoset selkeästi kuuntelee missä ihminen on ja seuraa kehonkieltä. Kun ihminen pysähtyy, pysähtyy myös hevonen ja päälle ei enää ryntäillä.

Näillä eväillä hevoset lähtee kotiin ja toivottavasti ne käyttäytyy kotitallissakin yhtä hienosti. Paljon työtä nuoret hevoset vaatii ja oma aikataulutus ainakin on joutunut joustamaan ja myös kaikkien kämppäkavereidenkin, koska apukäsiä on tarvittu! Eli suuri kiitos Petra, Cecilia, Henna, Salla, Tea ja Kata! Ilman teidän apua olisin ollut aivan lirissä!

Työssäoppiminen... pitkä ja kivinen tie, mutta lopussa palkka maksetaan

Nyt olisi kirjoitettavaa niin paljon, että en oikein edes tiedä mistä aloitan vai jaksaisiko sitä oikein tehdä omat postaukset jokaisesta aiheesta. Ensinnäkin elokuun vaihteessa olin katsomassa Ranskan Caenissa ratsastuksen MM-kisoja paikan päällä. Toiseksi Ypäjällä oli Suomenratsujen Kuninkaaliset ja kolmanneksi meidän työharjoittelupaikat on selvinnyt!

Koska en ehkä pysy nahoissani, on pakko aloittaa tuosta viimeisimmästä eli työssäoppimisesta. Ja aloitetaan siis ihan alusta.

Hevosenhoitaja linjalla työssäoppiminen tehdään kahdessa jaksossa, ensimmäinen 7 viikkoa ns. yleistä tallityöskentelyä, missä tahansa haluamassaan paikassa. Toinen 13 viikon jakso tehdään sitten suuntautumisvaihtoehdon mukaan. Eli kengittäjät kengittää, kasvatuslaiset esim. siittolassa, remppalinjalaiset jossain missä saa ratsastaa...

Työssäoppimispaikkoja koululla on valmiina ja varmasti halutuin paikka on Kyra Kyrklundin talli Englannissa. Jos siis mietitään ulkomaisia paikkoja. Muuten talleja ja paikkoja on useita kymmeniä, ellei jopa satoja mistä valita. Jokaiselle varmasti löytyy sellainen mihin haluaa.

Omalla kohdalla työssäoppimispaikasta päätin jo koulun alussa, että haluan ehdottomasti lähteä ulkomaille, koska tällaisia mahdollisuuksia ei välttämättä tule enää vastaan. Ja mieluusti menisin jollekin Suomalaiselle esteratsastajalle. Ja hyvälle sellaiselle. Mieluusti teen todella paljon töitä ja pääsen kurkistamaan miltä se taustatyö näyttää ja jos pääsee vielä kisoihin mukaan, ollaan suuresti voiton puolella.

Huhtikuussa päätin sitten rohkaistua ja laitoin Facebookin kautta viestiä Maiju Mallatille. Onhan hän tällä hetkellä kiistatta Suomen paras ratsastaja jo pelkästään ratsastaja-ranking listaa katsomalla. Ranskassa myös teki parhaan tuloksen...

No, hetki siinä meni, että vastauksen sain, mutta sain kuitenkin. Facebookiin tuli vastausviesti yöllä ja muutaman kerran piti hieraista silmiä (juu heräsin viestiin), että olenko oikeasti saanut viestin Mallatilta. Alustavaa vihreää valoa näytettiin ja sitten ei muuta kuin yhteyttä kouluun. Olin jo siis melkein pakkaamassa laukkuja...

Koulussahan ei kaikki mene ihan niin jouhevasti, vaan huhtikuusta sain odotella aina elokuun loppu puolelle, että työssäoppimisasioita ylipäätään aloitettiin hoitamaan. Koulu kun sopii paikkojen kanssa työjaksot, ei opiskelijat. Ja minä siis edelleen lähes laukut pakattuna odotin vain sitä lupaa lähteä.

Mutta tässä välissä ehti tapahtua vielä todella yllättävä käänne. Elokuun lopulla selvisi, että remppalinjalaiset eli koskee minua, tekee molemmat työharjoittelut yhteen putkeen, miinus 2 viikkoa, jotka ollaan kesällä kisoissa Ypäjllä. Eli yhteensä 18 viikkoa työssäoppimista. Kyllä 18 viikkoa on 4 ja puoli kuukautta! Ihan muutaman hetken siinä sai nieleskellä, kun 7 viikkoa yli tuplaantui. Mutta ei se haittaa, hienoa päästä pidemmälle reissulle ja varmasti oppii sitten talon tavat ja voisi omasta tekemisestä olla jotain hyötyäkin, eikä pelkästään olla tiellä. Mutta siis tämänkään tiedon jälkeen, ei vielä ollut selvää mihin olen menossa. Odottavan aika voi todellakin pitkä.

Omalla kohdalla pitää työssäoppimisen ajaksi tehdä hiukan erikoisjärjestelyjä muihin opiskelijoihin nähden, sillä mullahan on oma asunto ja myös auto, joten selvitettävää riittää mitä näille pitäisi tehdä poissaolon ajaksi.

Iloista super uutista jouduin odottamaan aina tähän syyskuun puoleen väliin asti. Maanantaina tuli työssäoppimiskoordinaattorilta viesti, että pääsen harjoitteluun Maiju Mallatin talliin. En edes vielä tiedä missä talli sijaitsee tai koska lähden, mutta ei se haittaa. Mä lähden Sveitsiin!!!

Vielä pitää jaksaa motivoitua koulussa vajaa 6 viikkoa, ennen kuin voi ne laukut laittaa lentokentän check in hihnalle <3

Maiju Mallat ja Arman the Gun Caenin MM-radalla. Kuva SRL/Satu Pirinen

Maiju Mallat Kuva SRL/Sonja Holma

Topin seikkailut Ypäjällä

Koulu on alkanut ja koska työtaakka ei pahasti hartioita paina, olen saanut tänne mukaan ihanan hevosystävän Lemmin Toivon eli tuttavallisemmin Topin. Topi on ystäväni Johannan oma kasvatti.

Topi on 5-vuotias suomenhevonen ja sen emä on Lemmin Lintu ja isä on Kuningas Ässä. Tässä on nyt ainakin se opittu, että hevosen ja varsinkin suomenhevosen suku pitää tuntea. Sitä kun kaikki ensimmäisenä kysyy. Ja Lemmin alku liitekin tuntuu olevan monelle aika tuttu.

Topi muutti siis Ypäjälle kahdeksi viikoksi ja nyt on ensimmäinen viikko takana. Ja on meillä ollut hauskaa. Hiukan jopa minua jännitti miten arki sujuu, ei niinkään aikataulujen suhteen, vaan miten Topi kotiutuu täysin erilaiseen ympäristöön mihin se on aikaisemmin tottunut. Kotitallilla on ollut kokopäivä tarhaus ja nyt on vain puolipäivää ja talli on myös paljon suurempi, eli hälinää riittää. Onneksi 5-tallissa on myös tuttuja hevosia, niin saadaan hevoset iltaisin vielä vähän extrana ulos, kun vain itse ne tarhataan.

Saavuimme Ypäjälle 10.8 sunnuntaina iltapäivästä ja Topi pääsi heti omaan karsinaan. Ensitöikseen tehtiin tuttavuutta karsinan kanssa piehtaroimalla ja naapuriin tutustumalla. Kun saatiin tavarat paikoilleen, oli hyvä jättää heppa vähäksi aikaa rauhoittumaan talliin ja illalla pääsisi sitten vielä tarhaan jaloittelemaan.

Viikon aikana Topin kanssa on tutustuttu paikkoihin, niin maastossa kuin urheilualueilla. Maastossa mielekkäintä on selkeästi ollut vesielementit ja pelottavinta maneesit. Maneesien laidathan voihan vaikka syödä pienen hevosen! Onneksi on saatu aina seuraa vanhemmista ja rauhallisista vetohevosista, niin uudet paikat ei ole olleet liian jännittäviä. Jos ei muuten ole menty pelottavien paikkojen ohi, niin viimeistään sitten ihmisen perässä. On ne hevoset sitten ihmeellisiä eläimiä. Saaliseläimen luonne tulee aina paikkapaikoin esille.

Tarkoituksena on myös treenata Ypäjällä ja takana on muutama kentällä työskentely sekä estetunti. Estetunnilla oltiin yhdessä tarhakaverin Helmin kanssa. Ja vaikka kyseessä oli Topin ihan oikea ensimmäinen estetunti, hypättiin tunnin lopuksi jo viiden esteen pieni rata. Välillä esteet tippuivat, mutta pääasiassa mentiin hyvällä asenteelle eteenpäin ja sehän on nuoren kanssa tärkeää. Vielä pitää oppia menemään esteen jälkeen suoraan.

Maastossa on käyty tutustumassa Opiston moniin hevosreitteihin ja vesiesteisiin. Itse ajattelin, että tämän kahden viikon tavoitteena on se, että Topi menee luottavaisesti veteen, mutta ei siihen mennyt kuin 5 päivää! Tässä Topi kyllä yllätti ihan täysin.

Hiittiksellä on hyvät mahdollisuudet treenata lihaksiin voimaa ja muutenkin kasvattaa kuntoa. 3,5 km lenkillä ei ihan heti laukka- tai ravisuora lopu kesken. Topi oli hiittiksellä 7-v suokin Suvi-Jutun kanssa ja kierrettiin hiittis kaksi kertaa ympäri.

Tarkoituksena on vielä päästä tutustumaan pieniin maastoesteisiin, toiselle estetunnille ja kouluvalmennukseen. Nyt tuntuu siltä, että on paljon asioita ja niin vähän aikaa. Mutta mennään tässä tietysti hevosta kuunnellen ja hyvällä mielellä pitää asiat tehdä.

Kuvia on tullut otettua paljon, niin laitan niitäkin tähän.

Hieno Topi tarhassa

Vesileikit ensimmäisinä päivinä

..ja niin vaan muutamassa päivässä oppi Topi menemään veteen :)

Än Yy Tee Nyt, hiittiksellä on tilaa painella. Tosin tällä kertaa mentiin maltillisesti.

Kukas komistus se siellä oikein on?